|
|
Tanja on uusin avustajamme ja on aloittanut työnsä kesällä 2010. Tanja on kotoisin Espoosta ja muuttanut Lahteen poikaystävänsä luokse.
Tanja on
suomenruotsalainen,
ylpeä
kotikielestään
ja
haluaisi
aina kun
on
mahdollista
käyttää
toista
kotimaistamme.
Luonnollisesti
myös
suomi ja
englanti
sujuvat
uudelta
iloiselta
ja
tehokkaalta
työtoveriltamme.
Tanja on
valmistunut
pieneläinhoitajaksi
keväällä
2010
Axxell
koulutuskeskuksesta,
ja
työskennellyt
klinikallamme
useita
työharjoittelujaksoja
opiskeluvuosiensa
aikana.
Tanjan
tulevat
monet
näkemään
klinikallamme
hammas-hoidon
ja
ruokintaneuvonnan
aikana.
Vapaa-aikaansa
hän
viettää
monipuolisesti
perheen
lemmikkien
kanssa –
ja niitä
onkin
monta!
Lissu
koiran
kanssa
on
harrastettu
agilityä
ja
koirasirkusta.
Rottweiler
Renan
kanssa
aika
sujuu
TOKOn ja
hieman
myös
jälkikoulutuksen
parissa.
Kissat
Minka
ja Folke
eivät
noista
lajeista
ole
kiinnostuneita,
vaan
nauttivat
kissanpäivistä
kotona
kuten
terrariossa
asustava
kolumbian
sateenkaariboa
Taharakin. |


